Oppimisympäristö on laajempi kuin pelkkä luokkahuone

Keskeinen teema opekoulutuksessa syksyllä oli oppimisympäristöt. 

Esimerkiksi käytännön harjoittelun tavoitteena oli tutustua 

erilaisiin oppimisympäristöihin. Kuvaan tässä postauksessa kaksi 

lähestymistapaa oppimisympäristöajatteluun. 

Mikä on oppimisympäristö?

Kasvatuspsykologia-kirjassa oppimisympäristön käsitteellä tarkoitetaan ”menettelyiden ja työskentelytapojen kokonaisuutta, joilla pyritään edistämän tarkoituksenmukaista oppimista.” Puolestaan Tampereen yliopiston sivuilla oppimisympäristö määritellään kokonaisvaltaisiksi toimintaympäristöiksi. Jyväskylän yliopiston sivuilla oppimisympäristöllä tarkoitetaan ”suunniteltuja paikkoja, tiloja, yhteisöjä tai toimintatapoja, jotka tukevat ja edistävät oppimista.”

Tiivistäen voisi siis sanoa, että oppimisympäristö koostuu tilasta ja opettajan valitsemista menetelmistä, joilla edistetään tietyn aiheen oppimista.  

Oppimisympäristöajattelun taustaa

 

Oppimisympäristöajattelun taustana on, että on tullut tarve laajentaa oppimisteoreettista keskustelua yksittäisistä opetusmenetelmistä kohti laajempia opetuskäytäntöjä ja järjestelyjä, ”joiden avulla voidaan luoda oppimiselle mahdollisimman optimaalinen ympäristö.” Aiemmin siis hyviä oppimistuloksia on haettu tutkimalla eri opetusmenetelmillä saatuja oppimistuloksia.

Hyvin usein oppimisympäristökäsitettä käytetään kuvaamaan suppeasti vain jotain tiettyä tekijää, järjestelyä tai tekniikkaa toimintaympäristöstä. Esimerkiksi oppimisympäristönä pidetään yksittäistä tietokoneohjelmaa. Meidän opekoulutuksessamme on kuitenkin tietoisesti lähdetty laajentamaan tätä.

Oppimisympäristö koostuu viidestä osa-alueesta

 

Oppimisympäristön osa-alueet jaetaan viiteen ulottuvuuteen. Näitä ovat fyysinen, sosiaalinen, tekninen, paikallinen ja didaktinen ulottuvuus. 

Fyysinen ulottuvuus tarkoittaa oppimisympäristön fyysisiä tiloja ja rajoja, kuten arkkitehtuuria, turvallisuutta ja ergonomiaa. Fyysinen oppimisympäristö on perinteisesti luokkahuone tai luentosali tai käytännön opetuksessa esimerkiksi työpajat. Itse olen huomannut, että opettajan on ainakin yliopistoissa hyvin vaikea vaikuttaa fyysiseen oppimisympäristöön. Kurssit perinteisesti järjestetään luentosaleissa. Lisäksi myös koen, että oma opetus urautuu helposti perinteiseen luennointiin, koska kurssit järjestetään luentosallissa. Tässä on ensimmäinen selkeä kehittymiskohde omaan opetukseeni.

Sosiaalinen eli psykologinen ulottuvuus puolestaan tarkoittaa oppimisympäristössä vallitsevaa vuorovaikutusta ja ryhmäprosesseja. Sosiaalisen oppimisympäristön kehittämisessä pitäisi kiinnittää huomiota oppimista tukevaan ilmapiiriin ja vuorovaikutukseen. Tässä opettajalla on hyvin keskeinen rooli ja tähän opettaja pystyy kaikissa oppimisympäristöissä vaikuttamaan. Tässä osa-alueessa opettajan tärkein tehtävä on luoda riittävän rento ilmapiiri tunnilleen, jotta opiskelijat uskaltavat kysyä täydentäviä kysymyksiä, jos heille jää jotain epäselvää opetettavasta aiheesta.

Tekninen ulottuvuus käsittää tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen opetuksessa. (Yksi postaukseni käsitteli TVT-linkkejä opetuksessa.) Itsestään selvästi TVT on tärkeä osa opetusta. Varmastikin kaikki opettajat hyödyntävät TVT:tä opetuksessaan. Itse esimerkiksi teen kalvoni Powerpointilla. Pidän kirjaa opiskelijoiden arvosanoista Excelillä. Kurssin tiedottamiseen, kurssimateriaalin jakoon ja opiskelijatöiden palautukseen käytän Tabulaa (TAMKin Moodle). Vaikka muussa työssäni hyödynnänkin hyvin paljon TVT:tä, opetuksessani sen hyödyntäminen on vielä varsin perustasolla ja tämän olenkin tunnistanut kehittämiskohteeksi omassa opettajuudessani.  

Oppimisympäristön paikallisuus tarkoittaa sitä, että oppimisympäristönä voi hyödyntää muitakin tiloja kuin oppilaitoksen omia tiloja, kuten blogin kuvassa on tehty. Kaikki erilaiset opintokäynnit, työssä oppiminen, retket ja leirikoulut ovat esimerkkejä paikallisuuden hyödyntämisestä oppimisympäristöä mietittäessä. Opekoulutuksessa esimerkkinä oli, että biologian opetukseen voisi hyödyntää koulua ympäröivää luontoa. 

Didaktisessa ulottuvuudessa oppimisympäristöä tarkastellaan oppimisen näkökulmasta. Eli kuinka oppimistilanteesta suunnitellaan ja rakennettaan ympäristö, joka tulee oppimista.

Disseminating Inclusive Practises (DIP) -projekti

Opekoulutuksessa meille esiteltiin myös tapa arvioida oppimisympäristöä. TAMKissa on käynnissä DIP-projekti, jossa on kehitetty tarkastuslista inklusiivisen opetusympäristön kehittämiseen. Inkluusio tarkoittaa sitä, että kaikilla oppijoilla on mahdollista osallistua kaikkeen opetukseen (lisää aiheesta Opetushallituksen sivuilta). Tarkastuslistassa huomioidaan Opiskelijan kiinnittyminen opintoihin, Oppilaitoksen osallistava pedagogiikka ja Alueellisen yhteistyön moniosaajuus.

Opiskelijan kiinnittyminen opintoihin -osiossa on esimerkiksi kysymyksiä siitä, miten opiskelijalle on esitelty oppilaitoksen henkilökuntaa, miten opinnoissa käytetään osallistavia opetusmenetelmiä ja miten opettajana puutun epätasa-arvoiseen käyttäytymiseen. Oppilaitoksen osallistava pedagogiikka koostuu muun muassa kysymyksistä, miten opetusta suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä, miten opetusta suunnitellaan monenlaisille oppijoille ja miten opetusta suunnitellaan esteettömäksi. Viimeisessa osiossa, alueellinen yhteistyö ja moniosaajuus, kysymykset käsittelevät esimerkiksi, onko moniammatillisuus osa oppilaitoksemme arkea, onko opiskelijahuoltotyössä mukana kaikki keskeiset tahot ja arvioidaanko oppilaitoksemme tavoitteita säännöllisesti. 

Käytin itse tarkastuslistaa syksyn oppimisympäristöharjoitteluissa. Kokeilin sitä kokonaan yhdessä haastattelussa, kun haastattelin yliopistossa toimivaa opintojen koordinaattoria. Muissa haastatteluissa poimin sieltä sopivimmat kysymykset. Olen sitä mieltä, että tarkastuslista ei täysin sovi yliopisto-opetuksen tai yliopistojen oppimisympäristöjen arvioimiseen. (Listassa esimerkiksi kysytään kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä.) Kuitenkin moni kysymys, jonka itse olin ajatellut toimimattomaksi yliopistossa herätti hyvin mielenkiintoista pohdintaa yliopisto-opettajien ja opetuksen koodinaattorien parissa. 

Suosittelen tutustumista tarkastuslistaan, jos haluaa lisätietoa inkluusiosta. Tosin tarkastuslistan saatavuus jäi minulle epäselväksi. En nopealla haulla löytänyt sitä netistä. 

Lähteet

Lehtinen, E., Kuusinen, J., Vauras, M. 2007. Kasvatuspsykologia. WSOY. Oppimateriaalit.

Uudet oppimisympäristöt. Tampereen yliopisto. 

Oppimiympäristöt ja-alustat. Jyväskylän yliopisto.