Arviointi ja palautteen anto opettajan työssä

Yksi syksyn välitehtävä käsitteli arviointia ja palautteen antoa
opetuksessa.Tehtävässä käsiteltiin erilaisia arviointi- ja
palautteenantotapoja.Käyn tässä postauksessa läpi näitä ja lisäksi
pohdin, millaisia eri tapoja itse hyödynnän opettajana ja mitkä
palautteet itselleni ovat jääneet omista opinnoistani erityisesti mieleen. 

Erilaiset arviointitavat

Arviointi voi olla formatiivista, summatiivista, korjaavaa ja / tai rakentavaa. Arviointitavan miettiminen on tärkeää, koska esimerkiksi Lindblom-Ylänne ja Nevgi huomauttavat, että arviointitapa (tai se, miten opiskelijat luulevat, että opintoja tullaan arvioimaan) vaikuttaa siihen, miten he opiskelevat kyseistä ainetta. Opiskelijan opiskelustrategian valintaan ei siis niinkään vaikuta se, mitä opettaja sanoo tärkeäksi tai mitä opetussuunnitelmaan on kirjattu. Tätä eroa tai paremminkin opiskelijoiden tulkintaa kutsutaan piilo-opetussuunnitelmaksi (josta vähän myöhemmin lisää tässä blogissa).

Formatiivinen arviointi on arviointia, jolla selvitetään sitä, miten hyvin opiskelijat hallitsevat opetetun aiheen. Käytännössä tämän pitäisi olla erityisesti opettajalle palautetta, jolla hän saa käsityksen siitä, kuinka hyvin opiskelijat oppivat. Tämän palautteen kautta opettajan pitäisi miettiä oman opetustapansa muuttamista, jotta opiskelijat oppisivat paremmin. Arviointia tehdään siis opetuksen aikana eli sitä voidaan kutsua jatkuvan näytön arvioinniksi. Tavat formatiiviseen arviointiin ovat esimerkiksi tuntiosaamisen tai -aktiivisuuden seuraaminen, pistarit tai välikokeet.

Summatiivinen arviointi tarkoittaa opintojakson lopuksi tehtävää arviointia. Eli siinä arvioidaan opiskelijan tietojen ja taitojen taso. Summatiivinen arviointi siis kohdistuu suuremman kokonaisuuden (kuin formatiivinen) arviointiin. Tyyppiesimerkki summatiivisesta arvioinnista Suomessa on ylioppilaskokeet. Summatiivisen arvioinnin tarkoituksen on varmistaa, että opiskelija on saavuttanut riittävän taitotason ja voi jatkaa opintoja eteenpäin tai siirtyä työelämään.

Korjaavalla palauteella nimensä mukaisesti pyritään siihen, että palautteen saaja korjaisi toimintaansa. Korjaavaa palautetta käytetään opinnäytteiden ohjaustilanteissa ja yleisesti taitojen oppimisessa.

Rakentava arviointi puolestaan on osa opetusta ja oppimisprosessia. Eli se ei ole erillinen tapahtuma, kuten kaikki muut edellä mainitut arviointitavat. Rakentava arviointi on vuorovaikutuksellinen ja siinä myös korostuu opiskelijan itsearvointi. Rakentavan arvioinnin mukaisia toimintamalleja ovat esimerkiksi oppimispäiväkirja, aineistotentti ja harjoitustyöt.

Opiskelijapalautteen antaminen

 

 "Opiskelijan saama palaute... vaikuttaa myös voimakkaasti hänen opiskelumotivaatioonsa, hänen uskomuksiina itsestään oppijana ja hänen käsityksiinsä itsestään tulevana asiantuntijana.... Perinteinen tenttikäytäntö ja tulosten julkistaminen laitoksen ilmoitustaululla eivät anna opiskelijoille riittävästi palautetta hänen todellisesta osaamisestaa." (Lindblom-Ylänne ja Nevgi 2004)

Itse muistan omista opinnoistani TTY:llä, että tenteistä ja harjoitustöistä sai äärimmäisen harvoin arvosanaa kummempaa "palautetta". Poikkeuksena oli yksi kurssi, jonka harjoitustyöstä sai pitkän, yksityiskohtaisen palautteen. (Taustalla tässä oli, että kurssin opettaja kävi siihen aikaan opekoulutusta.) Tämä oli niin poikkeuksellista, että osa ryhmäläistä ei uskonut, että työtä voi enää parantaa, vaan tässä on nyt vaan opettajan perustelu sille, että olemme ansainneet tietyn arvosana.

Toinen palaute, joka on opinnoistani jäänyt mieleen, on kirjallinen palaute pro gradu -tutkielmastani. Siinä oli arvioitu selkeästi työ luku luvulta taulukkomuodossa. Lisäksi työstä annettiin kirjallinen palaute. Tämä palautteen luettuani minulle ei opiskelijana ollut mitään epäselvää, miksi olin tietyn arvosanan työstäni saanut.

Näillä omilla, vähäisillä palautteen saamiskokemuksilla olen koettanut opettajana antaa mahdollisimman paljon palautetta. Tosin olen huomannut, että opiskelijat hyvin harvoin kommentoivat saamaansa palautetta. Tästä itse asiassa itsekin mietin, että ehkä opiskelijat eivät palautetta kaipaakaan. Viime vuonna annoin tavallista vähemmän palautetta ja sitten sainkin opiskelijapalautteessa kommentin, että olisi mukavaa saada enemmän palautetta kuin pelkkä pistemäärä ja arvosana.

Omassa opetuksessani arviointini on jotain formatiivisen ja summatiivisen välistä. En muista, että millään vetämälläni kurssilla olisi arviointi ollut täysin summatiivista. Käytännössä kurssellani on useampi työ (esseet, harjoitustyöt ja/tai tentti), joista yhteisesti muodostuu kurssin lopullinen arvosana.

Korjaavaa palautettakin annan toisinaan. On kaksi asiaa, joihin olen joutunut kirjallisissa töissä puuttumaan. Toisinaan opiskelijat eivät vielä oikein hallitse akateemisen kirjoittamisen vaatimuksia. Äärimmissä tapauksissa työt ovat suoraa kopiota netistä tai toisen opiskelijan töistä. Hieman lievemmissä tapaukssa opiskelija on vain unohtanut laittaa lähdeviitteet työhön. Toinen tyypillinen korjaava palaute liittyy työn sisältöön. Toisinaan opiskelijat kirjoittavat sujuvasti aiheen vierestä.

Omat kehitystarpeeni

Tunnistan itselleni kaksi kehityskohdetta opetuksen arvioinnissa ja palautteen annossa. Toinen liittyy tuntiaktiviisuuden arviointiin ja toinen "suullisen ilmaisun" arviointiin.

Se, mitä minun pitäisi kehittää opetuksen arvioinnissa, on, että tuntiaktiivisuus pitäisi ottaa mukaan arvosanaan. Suoritin itse viime vuonna jatko-opintokurssin, jossa tuntiaktiivisuus arvioitiin. Vaikka minulle opiskelijana se siinä tilanteessa tuntuikin "oudolta", ymmärrän sen hyväksi osalle opiskelijoista: Osa opiskelijoista on todella aktiivisia luennoilla, tuoden "koko ajan" omia näkemyksiään ja kokemuksiaan esille. Osa opiskelijoista taas tekee luennoilla toisen aineen harjoitustehtäviä. Miksi siis en tällaisessa tilanteessa palkitsisi opiskelijoita, jotka todella ovat tunnilla läsnä? Annan siis lisäpisteitä opiskelijoille, jotka ovat tunnilla läsnä. Jatkossa kyllä mietin tähän jonkun aktivointitavan, josta saa lisäpisteet eli pelkkä fyysinen läsnäolo ei tule riittämään.



Kuten sanoin, pyrin siihen, että annan palautetta opiskelijoille. Minun tavoitteenani on, että opiskelijat saavat mahdollisimman hyvät arvosanat. Hyvä arvosana tarkoittaa minulle, että opiskelija osaa kirjoittaa hyvin aiheesta. Hyvin kirjoitetusta tekstistä pystyn näkemään sen, että opiskelija on sisäistänyt opetetun aineksen. Syksyn opekoulutuksessa puhuimme erilaista oppimisvaikeuksista (palaan näihin myöhemmin yhdessä postauksessa) ja myös siitä, että kaikille opiskelijoille kirjoittaminen ei ole helppoa. Tästä aiheesta jäin miettimään, että onko minun väärin vaatia "täydellistä" kirjoittamista opiskelijoiltani. Mielestäni kuitenkin kirjoittamisen taitoa voidaan vaatia AMK- ja yliopisto-opiskelijoilta, koska jossain määrin he tulevat kuitenkin sitä tulevissa työtehtävissä tarvitsemaan. Kirjallisista tehtävistä en siis tule luopumaan, mutta tulen jatkossa laajentamaan arviointia myös suullisen ilmaisun puolelle. Tälle vuodelle tein kurssilleni sen muutoksen, että harjoitustyö esitetään, jolloin myös suullisesta ilmaisusta saa pisteitä.

Seuraavassa postauksessa keskityn yhteen opetuksen arviointimenetelmään eli tenttiin.

Lähteet

Lindblom-Ylänne, S., Nevgi, A. (toim.) 2004. Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY.

Arviointimenetelmät. Tietoverkkovälitteinen peruslukutaidon sekä matematiikan oppimisvalmiuksen oppimis- ja arviointiympäristö.

Arviointisanastoa. Suomen virtuaaliyliopisto.

Arviointi - osa oppimisprosessia. Opetushallitus.