Opettajan rooli ammatti-identiteetin muodostumisen tukemisessa?

Yhdessä kasvatustieteen tehtävässä piti pohtia oman alansa 
ammatti-identiteetin muodostumista. Pohdin tässä siis 
diplomi-insinöörin ammatti-identiteetin muodostumista 
osana koulutusta ja hieman myös työelämässä. Ennen 
kaikkea tämä tehtävä herätti minussa paljon kysymyksiä, 
kuten esimerkiksi mikä on opettajan rooli ammatti-
identiteetin muodostumisen tukemisessa?

Oma taustani: DI (KTM) - tutkija (opettaja)

Olen peruskoulutukselta ympäristötekniikan DI, mutta olen myös suorittanut KTM-tutkinnon. Olen siinä mielessä ehkä hieman poikkeava dippainssi, että koulutuksessani oli hyvin paljon kemian opintoja. Luin lopulta pitkän sivuaineen vesi- ja jätehuoltotekniikasta, mutta muilta osin olen suuntautunut enemmän yritysten johtamisen puolelle. Pääaineeni oli turvallisuustekniikka (käytännössä työturvallisuus) ja KTM-opinnoissa se oli yritysten ympäristöjohtaminen. Kuitenkin näe itseni ennen kaikkea (dippa-)inssinä enkä kauppatieteilijänä. Lisäksi omaa ammatti-identiteettipohdintaa häiritsee se, että olen tutkija ja en ole kesätöitä lukuun ottamatta työskennellyt teollisuudessa. Samoin omassa ajattelussa ongelmaa aiheuttaa roolini opettajana, koska en ole saanut siihen virallista koulutusta.

Ammatti-identiteetti muodostuu koulutuksessa…

Jiri Vilppulan jakamissa kalvoissa kerrottiin, että ammatti-identiteetti ”muodostuu vähitellen koulutuksen aikana ja selkiytyy yleensä vasta vuosien myötä työelämässä”. Lisäksi kalvoissa sanottiin, että usein ammatista on kuitenkin mielikuvia jo siinä vaiheessa, kun koulutukseen hakeudutaan. Teknillisellä alalla ammatti-identiteetin muodostuminen varmasti alkaa jo siinä vaiheessa, kun opintoihin hakeudutaan. (Diplomi-)insinöörien tulevat työtehtävä on helppo hahmottaa. Hyvässä ja pahassa, kaikki varmasti tietävät, mitä insinööri työkseen tekee, vaikka käytännössä tekniikan koulutuksella voi työskennellä hyvin monella alalla ja monissa tehtävissä. Tekniikan alalla ammatin mielikuvan muodostumista varmasti helpottaa myös se, että insinöörit ovat varsin vahvasti esillä suomalaisessa yhteiskunnassa. Insinööriosaamista arvostetaan Suomessa vahvasti. Monien yritysten ylimmässä johdossa on DI-koulutuksen saaneita ihmisiä. Perinteisesti suomalainen teollisuus on nojannut insinööriosaamiseen: metsäteollisuus, IT-ala sekä metalli- ja konepajateollisuus.

Itse koulutus tietenkin muokkaa myös DI:n ammatti-identiteettiä. Itsestään selvästi tekniikan alan ammatti-identiteetti pohjautuu matemaattis-loogiseen päättelyyn sekä tekniseen tietotaitoon. Jos koulutuksen näkökulmasta tätä ajattelee, niin käytännössä suuri osa omien opintojeni kahdesta ensimmäisestä vuodesta meni matematiikan ja fysiikan kursseissa. Vaikka ainakin vitseissä diplomi-insinöörejä ja tekniikan tohtoreita pidetään henkilöinä, jotka vain teoriassa ymmärtävät tekniikkaa, olen oman koulutukseni puolesta eri mieltä. Lähes kaikissa opintosuunnissa TTKK:lla kursseihin liittyi käytännön harjoittelua. Eli asioita ei vain luettu kirjoista, vaan niitä sovellettiin käytäntöön esimerkiksi laboratoriotöissä. Toisaalta tämä matemaattis-loogisen ajattelun korostaminen näkyi myös mielestäni siinä, että ”arvostetuimpien” kurssien suoritus TTKK:lla oli laskemista (matematiikan, fysiikan, kemian laskuharjoitukset) tai tietokoneella tekemistä (kuten CAD-kurssit, koodaus). Puhtaasti kirjoista pänttäämistä ei mielestäni kovin paljon arvostettu. 

DI:n ammattitaidossa on korostuneesti faktapainotus. Tämä tietysti on ymmärrettävää. Eli kaikkia kaavoja, joita kursseilla opetetaan, ei ole järkevää lähteä kyseenalaistamaan tai niistä keskustelemaan. Ammattiosaaminen voidaan siis mielestäni kuvata kaavoilla, malleilla ja teknisillä järjestelmillä. Vaikka tämä on monessa asiassa toimiva lähestymistapa, mielestäni siinä on teknisen koulutuksen suurin heikkous. Kun itse olen opiskellut ja myös tutkinut yritysten johtamista, olen huomannut, että insinöörilähtöistä lähestymistapaa ei pitäisi soveltaa ihan kaikkeen.

…ja selkiytyy vasta työelämässä

Kalvojen ammatti-identiteetin määritelmässä pidin erityisesti kohdasta, jossa sanottiin, että ammatti-identiteetti ”selkiytyy yleensä vasta vuosien myötä työelämässä”. Omassa ammatti-identiteetissäni pohdintaa ovat aiheuttaneet ei-niin-tekniset aine- ja uravalinnat. Kuten sanoin jo edellä, olen eniten opiskellut yritysten johtamista. Samoin tutkijan uravalintani ei ole ollut se ihan perinteisin DI:lle. TTKK:lta valmistuvat dippainssit valmistuvat mielestäni ennen kaikkea teollisuuden palvelukseen. Olenkin saanut perustella uravalintaani osalle DI-kavereitani hyvinkin paljon.

Opettajan rooli ammatti-identiteetin muodostumisessa

Kuten kalvoissa sanottiin, ammatti-identiteetti muodostuu vähitellen koulutuksen aikana. Tällöin tietenkin opettajalla on tärkeä rooli ammatti-identiteetin muodostumisessa. Opettaja toimii ammatin ”malliesimerkkinä” (vaikka hieman vierastankin tätä malliesimerkki-sanaa). Kysymys, mikä tästä tulee mieleen on, että voiko DI:n ammatti-identiteettiä kasvattaa opettaja, jolla itsellään ei ole teknistä koulutusta? Tiedän, että TTKK:lla ainakin osa kemian opettajista ei ollut dippainssejä. Toinen kysymys oikeastaan liittyy edellisen kappaleen pohdintaani siitä, että mikä on se ammatti, mihin teknillinen koulutus (ainakin TTKK:lla) valmistaa. TTKK:lla se mielestäni on siis teollisuuden ammatit. Mutta kuinka TTKK:n opettaja / tutkija voi opettaa teollisuuden ammatin ammatti-identiteettiä? Monilla kursseilla ainakin turvallisuustekniikassa käytetään vierailijaluennoitsijoita teollisuudesta, jotka yrityscasen lisäksi tuovat esimerkin teollisuuden ammatti-identiteetistä.

Ja lisää kysymyksiä…

Mielenkiintoista ammatti-identiteettikeskustelussa mielestäni on myös se, että miten se henkilökohtaisesti muodostuu tilanteessa, jossa ”aikuisena” opiskelee toisen ammatin. Näen itseni edelleen ennen kaikkea dippainssinä, mutta toisaalta vahvasti ammatti-identiteettiäni määrittää myös se, että toimin tutkijana. Päällimmäinen kysymys minulla tämän tehtävän jälkeen onkin, että jäikö minulla jotain oppimatta KTM-opinnoissa, kun en näe itselläni kovin voimakasta ekonomin ammatti-identiteettiä? Tai että kun toimin opettajana? Onko jos näen itseni vahvasti tutkijavana DI:nä, niin miten opettajan ammatti-identiteetti sopii tähän?

Jatkan tähän läheisesti liittyvästä aiheesta seuraavassa postauksessa, kun pohdin DI-koulutuksen tieto-, ihmis- jaoppimiskäsitystä.