Kevään opetusharjoittelu - Opettajuuden monet kasvot

Iso osa tämän kevään opekoulutusta on opetusharjoittelu. 

Opetusharjoittelu koostuu sekä omasta opetuksesta ja siitä 

saadusta palautteesta että toisten opekollegoiden opetuksen 

seuraamisesta ja siitä annettavasta palautteesta. Tässä 

ensimmäisessä postauksessani harjoittelusta kuvailen oppimaani,

kun kävin seuraamassa viiden opeopiskelijakollegani opetusta.

Seuraamani opetus

Opetusharjoittelussa pitää siis käydä seuraamassa viittä opiskelijakollegan tuntia. Kävin seuraamassa lähihoitajien ja merkonomiopiskelijoiden opetusta Tredussa, sairaanhoitajaopiskelijoiden opetusta TAMKissa, sekä valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta Kiipulassa ja opetusta kansalaisopistossa. Tärkein valintakriteeri näiden tuntien valintaan minulla oli, että halusin tehdä tämän osuuden opetusharjoittelua mahdollisimman nopeasti pois alta. Näin jälkikäteen, kun katson valintaani, olen siihen todella tyytyväinen, koska pääsin tutustumaan laajasti erilaisia koulutusasteisiin ja eri koulutuksiin.

Opetusharjoittelussa jokainen opeopiskelija tekee tuntisuunnitelman ennen opetusharjoittelutuntejaan. Tämä suunnitelma jaetaan opetusta seuraamaan tuleville ennen tunteja. TAOKKin puolesta meille annettiin lomake tuntien seuraamista ja erityisesti palautteen antoa varten. Lomakkeella arvioitiin esimerkiksi sitä, millainen tehty tuntisuunnitelma oli, etenikö opetus suunnitelman mukaisesti, miten opettaja hallitsi opetettavan aiheen ja kuinka hän reagoi yllättäviin tilanteisiin.

Mitä opin toisten tunneista?

Opin paljon! Lyhyesti:

• Hyvää opetusta ei tapahdu vain luokkahuoneessa tai luentosalissa.
• Luentosalissakin voi aktivoida opiskelijoita. Luentosalissa myös opiskelijat voivat liikkua.
• Opiskelijat haluavat aktiivisesti osallistua opetukseen.
• Opetustilanteessa voi olla enemmän kuin yksi opettaja samanaikaisesti. 
• Ryhmätilanteessa pystyy keräämään palautetta oppimisesta.

Minulle teki hyvää nähdä muutakin kuin perinteitä luokka- tai luentosaliopetusta. Kuten olen kertonut, itse opetan pääsääntöisesti luentosalissa ja opetukseni on perinteistä luennointia. Yllä olevassa kuvassa on koottuna kuvia opetustilanteista, joita kävin seuraamassa: Kaksi oli perinteisessä luentosalissa; yksi tunti pidettiin monitoimitilassa (käytännössä näyttämö); yksi tilassa, jossa oli vain tuoleja (ei siis pöytiä) ja yksi luokkatilassa, jossa pöydät oli ympyrässä ja perinteisten kovien tuolien lisäksi myös nojatuoleja ja sohvia.

Edelleenkin olen fiksautunut luentosaliopetuksessani siihen, että luentosalissa minun paikkani opettajana on salin etuosassa ja opiskelijat istuvat paikallaan. Kuitenkin seuraamassani luentosaliopetuksessa opiskelijat tekivät ryhmätöitä luentosalissa, esittivät tuotoksiaan fläppitaulun paperilla salin etuosassa ja jopa kävivät kirjoittamassa taululle omia näkemyksiään.

Kaikissa seuraamissani opetustilanteissa opiskelijat osallistuivat opetukseen. Hyvin monessa tilanteessa opiskelijoilla oli jo kokemusta tulevista työtehtävistä, niin he kertoivat aktiivisesti omista kokemuksistaan. Opetuksessa, joka ei suoraan liittynyt tiettyyn tulevaan työhön, opeopiskelijat saivat opiskelijat mukaan opetukseen pyytämällä kommentteja opiskelijoiden elämästä. Monessa opetustilanteessa olin positiivisesti yllättänyt opiskelijoiden tietomäärästä ja myös aktiivisuudesta. Opiskelijat keskustelivat annetusta tehtävästä.

Kahdessa seuraamassani opetustilanteessa luokassa oli mukana myös opeopiskelijan ohjaava opettaja ja toisessa vielä kolmaskin opettaja. Myönnän, että epäilin näiden tilanteiden toimivuutta. Mahtaako ohjaava opettaja jaksaa pysyä hiljaa koko tunnin? Eli käytännössä olla puuttumatta opeopiskelijan tapaan opettaa. Nämä tilanteet toimivat mainiosti. Kummassakin tilanteessa ohjaavat opettajat osallistuivat vähän opetukseen, mutta vain tuomalla tilanteeseen lisää tietoa. Erityisen hyvin tämä toimi tilanteessa, jossa sairaanhoitajaopiskelijoille opetettiin viestintää. Tällöin sairaanhoitajaopettajat pystyivät kommentoimaan opiskelijoiden kysymyksiä, jotka liittyivät sairaanhoitoon. Viestintää opiskelijoille opetti siis viestinnän ammattilainen.

Itse en ole tottunut kerämään palautetta oppimisesta luento-opetuksen aikana. Käytännössä arvioin opiskelijoiden oppimista kirjallisilla töillä. Kolmessa oppimistilanteessa kerättiin palautetta oppimisesta. Yhdessä oppimistilanteen tavoitteet oli muotoiltu oikein-väärin-väittämiksi, joista opiskelijat äänestivät sekä tunnin aluksi että lopuksi. Näin opettaja sai hyvän näkemyksen opiskelijoiden tietotasosta jo tunnin alkuun. Toisessa opetustilanteessa tunnin tavoitteet käytiin tilanteen lopuksi uudestaan läpi ja opiskelijat äänestivät lapuilla, että oppivatko he asian vai eivät. Tällä tavalla opettaja pystyisi palaamaan aiheeseen seuraavalla tunnilla (jos siihen on aikaa) tai laittamaan lisämateriaalia esimerkiksi verkkoon. Kolmannessa opetustilanteessa oppimista arviointiin tilaisuuden aluksi Alias-pelillä. Selitettävät sanat liittyivät kurssilla aiemmien käsiteltyihin asioihin / termeihin. Pelin lopuksi opettaja keräsi oppilailta epäselvät / vaikeat sanat itselleen. Näin hän sai nopeasti käsityksen siitä, mitä opiskelijat eivät vielä ole oikein sisäistäneet.