esimerkkejä oppimiskäsityksistä käytännössä. Tässä postauksessa
esittelen oppimiskäsityksiä teorian kautta. Tämä tehtävä oli osa
kasvatustieteen opintoja.
Yksi kasvatustieteen tehtävistä oli kerätä tietoa eri oppimiskäsityksistä. Tehtävään piti kerätä oppimiskäsityksistä erityisesti teoriatietoa mutta myös arvioida, voiko opetuskäsityksen mukaisesti opettaa omaa aihettaa ja antaa käytännön esimerkkejä, jos niin on jo tehnyt. Tehtävässä keskityttiin viiteen oppimiskäsitykseen: behavioristinen, humanistinen, kognitiivinen, konstruktivistinen ja sosiokulttuurinen. Netistä löytyy todella paljon tietoa eri oppimiskäsitykstä, niinpä postauksen lopussa on taas lista linkkejä.
Behavioristinen oppimiskäsitys tarkoittaa reaktiota ärsykkeeseen
Behavioristinen oppimiskäsitys on varmasti tuttu kaikille, jotka mitään oppimiskäsityksistä tietävät. Kun oppimisen tutkimus aloitettiin, ajateltiin, että ihmiset oppivat samoin kuin eläimet. Kun tiettyä ärsykettä (esimerkiksi opittavaa aineista) toistetaan riittävästi, niin saadaan haluttu reaktio (oppilas toistaa opettajan opettaman asian virheettömästi). Behaviorismin mukaisesti opettaja on aktiivinen tiedon siirtäjä ja oppilas passiivinen tiedon vastaanottaja. Oppimista mitataan opettajan ennalta määräämien kriteereiden perusteella ja oppimistulos osoitetaan arvosanalla. Tyypillisesti behaviorismin mukaisessa opetuksessa käytetään luentoja ja kirjojen lukemista.
Behaviorismin hyvät ja huonot puolet ovat käytännössä samat. Se lähtee mekaanisesta ihmiskuvasta, jonka mukaisesti ihmistä voitaisiin muokata ulkoisella ärsykkeellä oikeaan suuntaan. Opettajallehan tämä olisi aivan loistava tilanne (, jos tämä todella pitäisi paikkaansa): Riittävän monta kertaa, kun toistaa, niin kyllä oppilaat oppivat. Ongelmana kuitenkin on, että behaviorismissa mitataan ulkoisia tuloksia (käytännössä ulkoaoppimista) eikä olla kiinnostuneita siitä, millaisia muutoksia esimerkiksi oppilaan ajattelussa tapahtuu.
Opekoulutuksen kuluessa olen tunnistanut itsessäni paljon behavioristisen opettajan piirteitä. Käytän opetuksessani paljon luento-opetusta (kuva yllä). (Tosin olen nyt tietoisesti muuttanut luentojani keskustelevampaan suuntaan.) Suosin kirjallisuuden käyttöä: Käytän paljon kirjallisuutta jo luentojeni pohjalla. Edellytän myös opiskelijoiden lukevan kirjallisuutta, kun he tekevät harjoitustöitä. Kaikesta, behaviorismiin liitettävästä, kritiikistä huolimatta, olen silti sitä mieltä, että tietyn perustiedon, perusteorioiden opettamiseen behavioristinen oppimiskäsitys toimii.
Humanistinen oppimiskäsitys korostaa yksilöllistä oppimista
Humanististä oppimiskäsitystä voisi kuvata oppimaan oppimisena. Siinä oppilas itse asettaa itselleen tavoitteet ja hänellä itsellään on vastuu siitä, että hän pääsee tavoitteisiinsa. Kuten edellisessä postauksessa kuvasin, humanistisen oppimiskäsityksen mukaisesti luokkatilanteessa eri oppilaat oppivat eritasoisesti. Lahjakkaimmat oppilaat voivat päästä oppimisessa paljon pidemmälle kuin heikoimmat oppilaat. Oppimismenetelminä humanistisen oppimiskäsityksen mukaisesti käytetään keskustelua ja vuorovaikutusta. Oppimistulosta arvioidaan tyypillisesti opiskelijan itsearviointina.
Ehdoton hyvä puoli humanistisessa oppimiskäsityksessä on, että jokainen oppija otetaan oppimistilanteessa huomioon yksilöinä. Huono puoli taas on, että oppimisnäkemyksen mukaisesti oppiminen on kiinni vain jokaisen henkilökohtaisista ominaisuuksista ja esimerkiksi oppimisympäristön ominaisuuksia ei huomioda.
Itse en kovin vahvasti sovella humanistista oppimiskäsitystä omassa opetuksessani. Toki hyväksyn sen, että kaikki opiskelijat käytännössä oppivat eri tavalla. Toisaalta en kuitenkaan erityisesti motivoi lahjakkaita opiskelijoita hakemaan aktiivisesti uutta tietoa. No, muutaman kerran muistan, että olen antanut opiskelijalle, jonka kirjalliset työt ovat olleet todella paljon parempia kuin muiden opiskelijoiden työt, jotain lisävinkkejä akateemiseen kirjoittamiseen. Samalla olen kyllä korostanut, että nämä kommentit ovat jo tämän kurssin vaatimusten ulkopuolelta.
Kognitiivisessa oppimiskäsityksessä ratkaistaan käytännön ongelmia
Otsikonmukaisesti kognitiivisen oppimiskäsityksen tarkoituksena on ratkaista käytännön ongelmia. Opiskelijan motivaatio oppimiseen tulee siitä, että opiskelija huomaa ristiriidan tai puutteen omissa tiedoissaan ja taidoissaan verrattuna opetettavaan aiheeseen. Tyypillisesti opetusmenetelminä käytetään harjoitustöitä ja projektitöitä, ja tietoa voidaan hankkia haastattelemalla.
Tämä ja konstruktiivinen (seuraavaksi käsiteltävä) oppimiskäsitys on varsin lähellä sitä näkemystä, jota kohti pyrin omaa opettamista kehittämään. Suosin tenttien sijasta opetuksessani harjoitustöitä. Tänä vuonna kurssillani opiskelijat saavat itse valita harjoitustyön aiheen riskien hallinnan kentästä, jolloin toivottavasti opiskelijoilla on sisäinen motivaatio aiheensa käsittelyyn ja he sitä kautta oppivat uutta.
Konstruktivistinen oppimiskäsitys rakentaa uutta tietoa aiemman tiedon varaan
Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti oppija kehittää aiemmin oppimaansa. Eli oppimista ei pysty tapahtumaan tyhjiössä, vaan "uusi" asia sidotaan aiemmin opittuun. Oppiminen tarkoittaa oppijan ymmärtämiskokemusta. Opettajan tehtävänä on luoda sellainen oppimisympäristö, jossa hän herättää opiskelijan mieleen kysymyksiä ja opettaja myös auttaa opiskelijaa ymmärtämään oppimisen kannalta olennaisen tiedon.
Konstruktivismin tavoitteena on, että opiskelija pystyy soveltamaan uutta asiaa myös toisissa tilanteissa. Tämä on minullakin opettamisessa tavoitteena. Toki behaviorismin mukaisesti jotain faktoja opiskelijoiden pitää oppia, mutta yhtä tärkeää on myös, että opiskelijat osaavat soveltaa esimerkiksi vaarojen tunnistamista myös käytännön työtehtävissään.
Itse olen erityisesti viime aikoina huomannut, että kuinka vaikeaa on oppia jotain täysin uutta. Koetan aktiivisesti sitoa uudet asiat aiempaan tietooni. Jos näin en pysty tekemään, uusi asia todellakin katoaa pois mielestä. Joko tässä on todella kyse konstruktivistisesta oppimisesta tai vaan siitä, että ulkoaoppimiskykyni on rapautunut.
Sosiokulttuurinen oppiminen korostaa vuorovaikutuksen merkitystä
Sosiokulttuurisen oppimiskäsityksen mukaisesti oppiminen tapahtuu yksilön ja ympäristön kielellisessä vuorovaikutuksessa. Oppimisen tavoitteet syntyvät siitä yhteisöstä, jossa toimitaan. Motivaatio oppimiseen opiskelijalle syntyy siitä, että hän haluaa osaksi yhteisöä. Opettajan rooli ei ole korostettu tässä oppimiskäsityksessä, vaan opettaja on tasavertainen toimija yhdessä opiskelijoiden kanssa. Opettajaa voikin kuvata neuvottelijaksi tai keskustelijaksi. Samoin myös kaikki opiskelijat ovat tasavertaisia keskenään, ja he auttavat toinen toisiaan. Opetusmenetelminä tässä käytetään vuorovaikutteisia menetelmiä eli erilaisia pienryhmiä ja verkostoja. Opetuksen arvioinnissa käytetään tyypillisesti vertaisarviointia.
Minulle sosiokulttuurinen oppimiskäsitys oli täysin uusi. Periaatteessa tämä kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta näkemykseltä oppimiseen. Käytännön oppiminen työelämässä on kuitenkin hyvin pitkälle juuri tällaista. Kääntöpuolena tässä näen kuitenkin sen, että tällainen vaatii hyvin paljon oma-aloitteisuutta opiskelijalta. Toisaalta tämä voi olla vaikeaa myös osalle opettajista: Malttavatko he oikeasti luopua perinteisestä opettajan roolistaan ja tulla samalle tasolle opiskelijoiden kanssa?
Näkisin, että jossain määrin verkko-opettamisen kurssilla, jota käyn parhaillani, sovelletaan sosiokulttuurista oppimiskäsitystä. Opettaja on koonnut meille tietopaketin verkkoon, suunnitellut tehtävät valmiiksi, mutta antaa meidän suorittaa kurssin itse- ja ryhmäohjautuvasti. Eli opettaja ei itse pääsääntöisesti kommentoi opiskelijoiden kirjoituksia, vaan antaa meidän kommentoida toinen toisiamme.
Linkkejä
Erkkilä, R. 2006. Oppimiskäsitykset. PowerPoint-esitys. Oulun ammattikorkeakoulu. Saatavilla:
www.oamk.fi/amok/docs/oj_jp/APE3/Oppimiskasitykset.ppt
Kettunen, J. 2009. Innovaatiopedagogiikka. Turun ammattikorkeakoulu. Saatavilla:
http://www.uasjournal.fi/index.php/kever/article/viewFile/1123/1000
Oppimiskäsitykset. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Saatavilla: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/
Sosiokulttuurisesta oppimiskäsityksestä:
- Rannisto, A-R. 2010. Oppiminen vertaisten kesken. Keskusteluanalyyttinen tutkimus oppilaiden vuorovaikutuksesta erityisopetusympäristöissä.Pro Gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/23067
No comments:
Post a Comment